Suomi tarvitsee datakeskuksia, mutta kuka maksaa laskun?

On kuitenkin ymmärrettävä, että miljardien investointi-ilmoitukset eivät ole sama asia kuin miljardien arvonlisä Suomelle ja siksi datakeskusbuumia pitää tarkastella myös kriittisesti. Mitä Suomeen lopulta jää ja kuka maksaa kaiken kasvun vaatiman infrastruktuurin.

Työllisyysvaikutuksissakin mittasuhteita kannattaa tarkastella. Valtioneuvoston datakeskustiekartan mukaan noin miljardin euron ja 100 megawatin datakeskus työllistää toiminnassa ollessaan suoraan vain 50–150 henkilöä. Vuonna 2025 alan arvioitiin työllistävän Suomessa suoraan noin 300 ja epäsuorasti noin 1 700 henkilöä. Rakentamisvaiheen työllisyysvaikutukset ovat tätä selvästi suurempia, mikä on tietysti nykyisessä rakennusalan vaikeassa tilanteessa erittäin tervetullutta, kunhan paikalliset yritykset ja työvoima pääsevät hankkeisiin mukaan.

Myös verotuotoissa on hyvä olla realismia. Datakeskusten tarkoista kokonaisverotuotoista ei ole kattavaa tilastoa, mutta Valtioneuvoston tiekartan arvion mukaan viisi suurinta datakeskusta maksoi vuosina 2019–2023 yhteisöveroa keskimäärin yhteensä noin 19 miljoonaa euroa vuodessa. Uudet investoinnit voidaan Suomessa poistaa verotuksessa, joten datakeskusten maksamat yhteisöverot ovat hyvin matalia kokonaisuuteen nähden. Datakeskuskset maksavat kuitenkin myös kiinteistö- ja palkkaverotuloja toiminnastaan.

Suurin kysymys liittyy mielestäni sähköön. Fingridin mukaan liittymissopimuksen tehneiden datakeskushankkeiden suunniteltu kokonaisteho lähestyy jo viittä gigawattia. Jos kaikki liittymissopimuksen tehneet suuret hankkeet toteutuisivat, Suomen sähkönkulutus voisi kasvaa viidessä vuodessa lähes 40% vuoden 2025 tasosta. Samalla Fingrid suunnittelee tuulivoiman rajun kasvun ja yhteiskunnan sähköistymisen vuoksi tulevan kymmenvuotiskauden aikana noin 5,2 miljardin euron investointeja kantaverkkoon. Vastaus sähkön riittävyydestä tuntuukin riippuvan hyvin pitkälle siitä, keneltä kysyy.

Yhden asian on oltava varmaa. Datakeskusten kustannuksia ei saa siirtää tavallisten suomalaisten sähkölaskuihin sähkön hinnassa eikä sähkön siirtomaksuissa. Kotitaloudet eivät voi joutua maksamaan siitä, että kansainvälinen miljardiyhtiö tarvitsee valtavasti uutta sähköä ja verkkokapasiteettia. Suurten uusien sähkönkuluttajien aiheuttamat lisäverkkokustannukset pitää pystyä kohdentamaan nykyistä vahvemmin niitä aiheuttaville toimijoille. Samalla datakeskusten pitää tuoda järjestelmään myös ratkaisuja, kuten uutta puhdasta sähköntuotantoa, varastointia ja kulutusjoustoa sekä mahdollisimman laajaa hukkalämmön hyödyntämistä.

Jos sähköntuotanto, verkot, varastointi ja säätövoima kasvavat kysynnän mukana, Suomella on hyvät mahdollisuudet säilyttää kilpailukykyinen sähkön hinta ja juuri sen vuoksi asia on otettava vakavasti tässä vaiheessa uusien investointien osalta.

Suomen ei pidä estää uusia investointeja, mutta on huolehdittava, että hyödyt jäävät Suomeen. Selkeät pelisäännöt, jossa hankkeiden ennakkovaikutukset sähköverkkoon, sähkön riittävyyteen, pysyviin työpaikkoihin, verojalanjälkeen ja paikallistalouteen arvioidaan etukäteen, vahvistavat yhteiskuntarauhan ja datakeskusten hyväksyttävyyden säilymistä.