Suomalaisen koulun vahvuuksia ei tarvitse keksiä uudelleen
Vierailimme sivistysvaliokunnan kanssa Virossa tutustumassa maan koulutusjärjestelmään. Aikanaan Viro otti mallia suomalaisesta peruskoulusta, nyt meillä olisi opittavaa sieltä. Vierailulla korostuivat perheiden myönteinen suhtautuminen koulutukseen sekä kouluruokailun, liikunnan ja lapsen sujuvan arjen merkitys oppimiselle.
Virossa siirrytään uuden lain myötä vain vironkieliseen opetukseen. Opettajat arvioivat muutoksen heikentävän seuraavia PISA-tuloksia, koska kaikkien oppilaiden kielitaito ei tule olemaan alkuun riittävä. Pohjoismaiden neuvostossa esitelty tutkimus nosti esiin opetuskielen osaamiseen liittyviä haasteita myös Tanskassa. Jos oppilas ei ymmärrä kieltä ja kysymyksiä, hänen on vaikea osoittaa osaamistaan, saati oppia uusia asioita.
Suomessakin on vahvistettava suomen ja ruotsin kielen oppimista. On perusteltua arvioida, miten rajalliset resurssimme jaetaan oman äidinkielen opetuksen ja opetuskielen vahvistamisen kesken. Jokaisella lapsella on oltava riittävä opetuskielen taito pärjätäkseen. Viron ratkaisuja kannattaa tarkastella myös meillä. Esimerkiksi Oulussa oman äidinkielen opetusta tarjotaan tällä hetkellä 12 kielellä osana koulupäiviä.
Sivistysvaliokunnassa kuulemiemme asiantuntijoiden mukaan oppimistulosten laskun syistä ei ole riittävästi tutkimustietoa. Opettajat tunnistavat silti arjessa monia muutoksia, kuten oppikirjojen tekstimäärän ja rakenteen, kasvavat tuen tarpeet, vaatimustason sekä koulutukseen kohdistuvat asenteet. Kyse ei ole vain rahoituksesta tai digilaitteista, vaikka niilläkin on osuutensa.
Valiokunnassa käsittelemässämme tutkimuksessa esitettiin ratkaisuna kansallisia kokeita, mutta niiden hyödyistä laskun syiden selvittämisessä ei esitetty näyttöä. Tulokset ovat heikentyneet myös maissa, joissa kokeita käytetään. Mikäli uutta tietoa alettaisiin keräämään, sitä olisi hyödynnettävä tarkoituksenmukaisesti ja sen pohjalta olisi oltava valmis toimimaan.
Nykypäivänä julkisessa keskustelussa tuntuu unohtuvan, että oppiminen vaatii edelleen harjoittelua ja toistoja. Lisätunnit tai digikielto eivät vahvista perustaitoja, mikäli ei ole mistä harjoitella tai jos lapsille ei opeteta kriittistä ajattelua digitalisoituvassa maailmassa. Myöskään opettajalta ei voi edellyttää yksilöllistä opetusta ja erilaisten oppijoiden huomioimista, jos ryhmässä on liikaa oppilaita suhteessa tuen tarpeisiin tai jos opettajankoulutus ei anna riittäviä valmiuksia erilaisten oppijoiden kohtaamiseen.
Oppimistuloksia ei korjata yhdellä toimella, vaan se vaatii yhteiskunnallista halua kohdentaa resursseja koulutukseen ja nähdä koulutus Suomen menestyksen takeena. Myös opettajat pitäisi pitää ajan hermolla riittävällä koulutuksella, jotta he pystyvät siirtämään ajantasaista tietoa oppilaille muuttuvassa maailmassa.
Suomalaisen koulun vahvuuksia ei tarvitse keksiä uudelleen, mutta pitäisi uskaltaa ja haluta korjata se, mikä ei toimi. Peruskoulun onnistumista ei mitata uudistusten määrällä vaan sillä, mitä lapset todella oppivat.